Oma sarjakuva

5,45  (sis. alv)

Kuvaus

Tee oma sarjakuva! Oman sarjakuvan tekeminen onkin hauska projekti, jossa mielikuvitus saa lentää. Tämän 22-sivuisen tehtäväkirjasen parissa riittää puuhaa pitkäksi aikaa, sillä ensimmäiseen kuvaruutuun ei hypätä aivan suin päin.

Oman sarjakuvan suunnittelu ja valmistus sopii mainioisti kaiken ikäisille koululaisille. Työvaiheiden ohjeiden seuraaminen onnistuu kolmasluokkalaiselta jo itsenäisesti. Sitä nuoremmat oppilaat tarvitsevat enemmän tukea ja ohjausta.

Oman sarjakuvan valmistuksessa on kuusi ohjeistettua vaihetta:

  1. Ideointi, täydennä tehtäväsivut s.5-8.
  2. Sivujen valinta valmiista sivupohjista.
  3. Sarjakuvaruutujen sisällön hahmottelu luonnosteluruudukoihin.
  4. Sarjakuvan valmistus suunnitelman mukaan.
  5. Lukijaa houkuttelevan kansilehden teko.
  6. Kirjaksi sitominen.
Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana.

Tekeminen alkaa  sarjakuvalehtien tutkimisella. Suunnitteluvaiheessa sarjakuvalehtien avulla selvitetään esimerkiksi: Miltä sarjakuva näyttää? Mitä yhteen kuvaruutuun mahtuu? Minkälainen on kansisivu? Mukana on erilliset ohje- ja tehtäväsivut, joiden parissa sarjakuvan suunnittelu sujuu. Tehtäväsivuille kirjoitetaan ja piirretään ideoita oman sarjakuvan hahmoista, tapahtumapaikasta sekä tarinan mielenkiintoisista ongelmakohdista ja juonen etenemisestä.

Seuraavaksi valitaan mukana tulevista valmiista sivupohjista mieleiset ja numeroidaan sivut oikeaan järjestykseen. Luonnosteluvaihetta varten numeroidaan myös jokainen kuvaruutu, jotta luonnosteluruudukon valmiiksi numeroiduista ruuduista on helppo siirtyä toteutukseen. Ensin ideoidaan ja suunnitellaan, sitten vasta toteutetaan. Tämä on prosessikirjoittamista sarjakuvatyönä. Varsinainen kirjoitusvaihe onkin mielenkiintoinen. Mitä yhteen puhekuplaan mahtuu? Mukana on neljä sivua täynnä erilaisia puhekuplia ja sarjakuvaan sopivia symboleja. Näihin valmiisiin puhekupliin kirjoitetaan. Sitten kupla leikataan irti ja liimataan oikean kuvaruudun kohdalle. Päälle liimatut puhekuplat näyttävät kivoilta ja ne saavatkin ylittää kuvaruutujen reunan.

 

Tässä vielä sarjakuvan valmistukseen tarvittavat välineet:

– sarjakuvalehtiä tutkittavaksi

– lyijykynä, pyyhekumi ja värikynät

– sakset ja liimaa

– Tee oma sarjakuva -materiaali tulostettuna

– tyhjä tulostuspaperi kansilehteä varten

– kirjaksi sitomiseen kartonkia, rei’ittimen ja narua

Luvassa on mukava projekti, jossa varmasti oppiainerajat ylittyvät ja luovuudelle on tilaa. Työn iloa!

 

Lisää tuote ostoskoriin ja poistu kassan kautta. Linkki pdf-tiedostoon toimitetaan heti ostoksen tehtyäsi antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Tiedostolinkki löytyy myös Tukiope.fi-sivuston Oma tili -sivun Lataukset-välilehdeltä, kun käytät sivustoa sisäänkirjautuneena. Latauslinkki on voimassa vuoden.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.